Jäsenkirje

23.12.2021

Hyvää joulua ja rauhallista joulua hiihtokansalle!
Hyvää joulua ja rauhallista joulua hiihtokansalle!

Hiihtoseuran puheenjohtajan tervehdys.

Ensimmäinen vuosi seuran ohjaimissa alkaa olla lusittu. Haasteita on riittänyt,
jos joskin on saanut hymyilläkin. Esillä oleminen on ollut aina itselle haastavaa,
eikä tuo epämukavuusalue ole juurikaan pienentynyt vuoden aikana.
Katsotaan nyt vielä optio täyteen.
Onnekseni Kalevi Kanerva on ollut toiminnassa edelleen aktiivisesti mukana jakamassa osaamistaan sekä kokemustaan pyyteettömästi. Arvostus pari vuosikymmentä seuraa johtaneen kunniapuheenjohtaja Kanervan työtä kohtaan
on kasvanut ennestään.

Korona pandemia on luonnollisesti antanut oman mausteensa tähänkin vuoteen. Alkuvuosi oli taloudellisesti vaikea Covidin takia peruuntuneen Hyvinkää Hiihdon
ja kokoontumisrajoituksista kärsineen majavuokrauksen takia.
Onneksemme saimme ensihätään niin Opetus- ja Kulttuuriministeriöltä, kuin Hyvinkään kaupungilta koronatukea. Niin ikään ulkoilumaja- ja toiminta-avustus kesällä helpotti elämää.
Syksyn myötä majavuokraus on osoittanut noususuhdannetta.

Avustuksista puheenollen saimme OKM:ltä myös seuran kehittämistukea. Tuen avulla olemme pystyneet lisäämään seuran valmennustoimintaa sekä pystyneet maksamaan valmentajille ja ohjaajille pientä korvausta. Tuki mahdollisti myös 10-12 vuotiaiden Junnu-ryhmän perustamisen. Ryhmässä on tällä hetkellä 6-7 innokasta hiihtäjän alkua. Kisaryhmässä puolestaan on usean vuoden mukana olleita 14-20 sarjalaisia.
Seuran mainiot veteraanit eivät kaipaa ohjattua valmennusta. He ilmestyvät lumien tultua kisapaikoille ja poistuvat podiumin kautta punomaan uusia juonia.
Seuran valmennuslinjauksista on vastannut Hanna Vilhunen yhdessä nuorten omien valmentajien kanssa. Hannan lisäksi seuran treenejä on vetänyt mm. Tonterin perhe ja Lehdon Ipi.

Johtokunta päätti viime kesänä ”seuran kärkihankkeeksi” urheilun ohella, leveän yhdysladun saamisen Hyvinkään suuntaan. Hausjärven kunta on näyttänyt vihreää valoa ja on mukana maatöiden osalta, kunhan seura neuvottelee maanomistajien kanssa sopimukset valmiiksi.
Osa maanomistajista onkin jo tavattu, mutta isoimmat karikot ovat vielä edessä.

Paukunharjulle saimme niin ikään Hausjärven kunnan toimesta hirsisen grillikatoksen kentän päätyyn. Mukava lisä majan tarjontaan niin itselle, vuokraajille, Monnilaisille kuin muutoin majalla vieraileville.
Viime vuonna valmistuneet kuntoportaat ovat olleet suosittu kohde myös kuntoilijoiden keskuudessa.

Siinä nyt äkkiseltään mieleen tulleet nostot kuluneesta vuodesta ilman kilpailukauden analyysiä.


Entä mitäpä tulevalle kaudelle. Ensiksi meidän tapahtumista

8.1-22 Lasten Lumipäivät.
Hiihtoliiton yhdessä suomalaisten lumilajiseurojen ja kuntien kanssa järjestämä Lumipäivät -kiertue liikuttaa lapsia sukset jalassa temppuillen, pelaillen, leikkien - maastohiihtoon, mäkihyppyyn ja ampumahiihtoon tutustuen. Hyvinkäällä tapahtuma on Hiihtoseuran järjestämänä pienimuotoinen perhetapahtuma Perttulan kentällä 8.1-22 klo 12-14 välisenä aikana.
Tapahtumaan osallistuminen edellyttää omia varusteita (monot ja sukset) ja aktiviteettipisteisiin voi lapset ja perheet tutustua omaan tahtiin ohjaajan johdolla. Ja kuten isommissakin kisoissa, ohjelmaan kuuluu tietenkin kisamakkara suorituksen jälkeen.
Lasten lumipäivät tapahtuma on maksuton.

10.1-22 alkaa Hiihtokoulut Perttulan tykkilumella. Kokoontuminen hiihtoparkissa.
(jäähallin pohjoispuolen parkkipaikka)
Klo 17.00-17.45 aloitta 4-7 vuotiaat ja 18.00-18.45 jatkaa 8-12 vuotiaat.
Hiihtokoulun alustava ohjelma ja ilmoittautuminen seuran nettisivuilla:
https://hyvinkaanhiihtoseura.fi/valmennus-ja-hiihtokoulut/

6.2-22 sivakoidaan XXV Hyvinkää Hiihto. Kisakeskus on Härkävehmaan koululla ja reitit perinteisesti Sveitsin, Usmin ja Hyyppärän suuntaan. Hiihtoliiton Massa-hiihtosarjaan kuuluvan
tapahtuman suojelijaksi on suostunut kaupunginjohtaja Johanna Luukkonen.
Tästä tapahtumasta tiedotetaan varmasti tammikuun aikana meidän viestimissä lisää. Mutta laittakaa päivämäärä ylös. Tarvitsemme hiihtäjien lisäksi talkooväkeä ja kannustavia katsojia.
Tapahtumalla on oma nettisivu www.hyvinkaahiihto.fi

Kaupungin mestaruudet ja koululaiskisat ratkotaan maaliskuussa.

Olosuhteiden salliessa pyritään järjestämään seuran omia kisoja.
Niistä tiedotetaan seuran viestimillä, kunhan aikataulut varmistuvat.

Näistä ja kaikista muista tapahtumista tullaan jakamaan tietoa seuran nettisivulla, facebookissa ja instagramissa.
Ottakaa seurantaan…
 

Seurakulttuuri
Tulevana vuonna haluaisin nostaa teemaksi seurakulttuurin.

Erittäin vahvan ja hyvin menestyneen seuran viime vuodet eivät ole olleet aivan niin loistokkaat, joskin syvimmästä montusta olemme nousemassa.
Syitä varmasti on paljon huonoista lumitalvista harrastuksen kalleuteen, mutta löytyy myös asioita, joita voimme itse muokata.

Seuran kulttuuriin vaikuttaa moni asia, oikeastaan kaikki mitä olemme tehneet seuran syntyhistoriasta tähän päivään.
Yhdessä rakennetut olosuhteet, menestykset ja saavutukset, tappiot, yhteisharjoitukset, kilpailumatkat, leirit, saunaillat, juhlat, pikkujoulut ja seura-asut yms.
Siihen vaikuttaa valmentajat, ohjaajat, huoltomiehet ja auto kuskit.
Siihen vaikuttaa ennen kaikkea seuran johtaminen, henkilösuhteet, ja se miten puhumme sekä tuomme esiin Hiihtoseuran.
Myös kaikki se miten Hiihtoseura kohtelee jäseniään. Eli juurikin se miten me kaikki kohtaamme toisemme.
Seurakulttuuria on myös seuran kehittäminen. Johtamisen-, valmennuksen-, olosuhteiden-, ja toimintatapojen kehittäminen.

Syy vähemmän loistokkaisiin saavutuksiin ei tietenkään suoraan peilaudu seurakulttuurin syyksi, mutta vahvalla seurakulttuurilla varustetun seuran tulevaisuuden näkymät ovat valoisammat.

Toimiva seura tarvitsee kaikenlaisia jäseniä. Niitä saadakseen seurassa on oltava laadukasta toimintaa ja sitä on tiedotettava laajasti. Nykymallin mukaan mitään ei tapahdu, jollei sitä ole somessa. Eikä ole pahitteeksi, jos asiasta on perinteisemmissäkin medioissa.
Yksi tiedostettu kehityskohde seurassa on juuri tiedottaminen.
Löytyisikö tätä kautta apua tiedottamiseen?

Yhdessä olemme seura. Yhdessä tekemällä vahvempi seura.
Puhalletaan yhteiseen hiileen ja tunnustetaan väriä.

Liitteenä muokkaamani ja koostamani juttu Sirpa Korkatin Liittovaltuuston kokoukseen tekemästä Seurakulttuuri Menestystekijänä esityksestä.
 

 

Näillä aatoksilla haluan toivottaa seuran jäsenille Hyvää Joulua ja luistavaa Uutta Vuotta 2022

 

-arto-

 

Liitteet